Iso A

Eilen jäi Teatterikesässä katsomatta Vanhan Jukon Likainen sukka. En tiedä vielä, mitkä kaikki esitykset jätän tänään väliin. Ehkä kipaisen Telakalle viideksi kuuntelemaan Miisa, tuu ikkunaan - uutta draamatuotantoa olevaa tekstipläjäystä ja jatkan siitä Legioonateatterin Eteiseen. Siinä saattaakin olla tämän kesän saldo. Perjantaina on keikka Porvoossa ja havahduin tänään siihen, että jossakin vaiheessa pitäisi varmaan tehdä Projektinhallinnan lopputehtävä. Kas kun se pitäisi maanantaina jättää. En ole asentanut koneeseeni vaadittavaa ohjelmaa vielä, mutta työn alla sekin.

Aika rientää päivittäin ja kalenterissa sitä rataa, että pelottaa. Sain eilen flyerit, jotka pitäisi lähettää painoon. Teatterikesässä ehtisi jo vähän jakaakin mainoksia. Jos vaikka joku innostuisi. Flyer ja/tai kuva siinä on hyvä. Taisin saada sillä eilen keikankin. Joten kiitokset kauniit tekijöille L ja O. Molemmat saavat työpanoksestaan tosin rahaa, mutta silti. Ilman minun henkevää ja lihallista läsnäoloani, he eivät olisi ikinä kyenneet mahtisuorituksiinsa ja vaativiin ponnistuksiinsa. Tänään tajusin, että olen sopinut päivät kysymättä muusikolta mitään. Ups. Hollola, onkohan meillä jo ongelma? Tai montakin. No puhumalla asiat selviävät, jos uskaltaa ottaa vakavat aiheet ajoissa puheeksi.

Mitäs muuta? Kylmä tuli. Olisin mielelläni käynyt uimassa toisenkin kerran Näsijärvessä tänä kesänä, mutta ehkä se on liikaa toivottu. Teatterikesän stand uppeja saatan käydä pongaamassa huomenna, jolloin onkin tapahtumien yö. En ole moisesta niin kovin innostunut, kun yritän viettää alkoholirajoittunutta elämää. Ei jaksa heilua selvinpäin. Ja vähintään kolmen tunnin matkustus suuntaansa perjantaina keikalle tekee varovaiseksi. Pääsen Porvoossa kartanoon, mutta ei tällä kertaa Haikon kartanoon. Siitä paikasta minulla onkin kirveleviä kokemuksia.

Nyt se on totta. Soolo tulee, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Ennen seuraavaa. Ensi-ilta on sovittu ja päätetty. Tein päätöksen itseni kanssa, että se on valmis 25.9.2008. Tai mitään valmis ja valmis, mutta esityskunnossa jotakuinkin. Tarkempia koordinaatteja tulee, kun valokuvat tulevat kuntoon ensi viikolla. Tuli hyviä kuvia, joten kannatti käyttää stunt-näyttelijää!

Tekstit ovat levällään, kesken, vaiheessa, päässä, koneella, lattialla, paperipinoissa, mapeissa, vihkoissa. Ja parhaat tietysti kirjoittamatta. Vitsejä ilman kärkeä eli punchlineja. Vitsejä ilman ajatusta.  Juttuja ilman hauskuuden hiventäkään. Luvassa roppakaupalla patetiaa, paatosta, elettyä elämää ja syötyjä ruokia, ilmassa leijailevaa pullean keski-ikäisen naisen hormonipöllyä. Sitä on tulossa. Ostakaa vesijuoksuvyönne ja rexonanne itse. Odottakaa vielä elokuu ja syyskuusta osa, niin sittenpähän näette.

Nyt kaikki hämeenkyröläiset, vesilahtelaiset, nokialaiset, lempääläläiset, kangasalalaiset, juupajokilaiset, oriveteläiset. Kiinnittäkää turvavyönne. Tamperelaiset, tesomalaiset ja naiset mukaanlukien. Kohta saamanne pitää. Olen tulossa pyörällä. Kymmentä kilometriä tunnissa pitkin Hämeenkatua viivatulla pyörätiellä ja tietysti väärään suuntaan.

Löysin papereita penkoessani Elämämuutos-kirjoituskilpailun ohjeet. Osallistua voi elokuun loppuun. Tammikuussa paperia tulostaessani olen ilmeisesti ajatellut osallistua kilpailuun. Nyt heinäkuussa en ole niinkään varma. Olen jo monta vuotta ollut aikeissa osallistua esim. Pirkanmaan kirjoituskilpailuun. Ensin vaan kannattaisi varmaankin kirjoittaa jotakin varastoon tai pöytälaatikkoon, ettei viikkoa ennen kilpailun umpeen menemistä tarvitse tuskailla. Moni hyvä kirjailijanalku on varmasti tehnyt, työstänyt vereslihalla teoksiaan ennen kuin on saanut niitä missään foorumissa julki. Hetimullekaikkitänne-kulttuuri ei oikein päde taiteentekemisessä. Idols- ja Talent-kisoista tosin voi ponnahtaa jokunen tähdenlento silloin tällöin julkisuuteen. Mutta parhaiten mitäänosaamattomuuttaan tai taitojensa puutetta kannattaa esitellä muissa tositv-ohjelmissa esim. vaikka Big Brotherissa. Siellä riittää kun saa naamansa ruutuun, niin merkistä lähtee tie jonkinsortin julkisuuteen hetivarmasti. Lyhytkestoinen, mutta nopea tie. En ajatellut osallistua mihinkään näistä aikaisemmin mainitsemistani formaateista. Kirjoituskilpailuistakaan en ole kovin varma.

Syksyn soolon ajatteleminen pukkaa jo sen verran tuskanhikeä ohimoon, että muut kotkotukset saavat jäädä. Pari päivää (ja sitä ennen lähes koko heinäkuu) on sadellut, joten sisäilma on suosinut. Kirjoja on tullut kahlattua ja organisaatiokäyttäytyminen koukeroineen alkaa jo olla tuttua kauraa. Samassa on sivuttu uutta taloutta ja verkostotalouttakin, liikesuunnitelman tekoa, swotti pyörii mielessä kuin Särkänniemen karuselli. Ja sitä rataa.

Sain Sikalat -kirjan loppuun. Siskon mielestä se oli pahemman luokan sosiaalipornoa. Minusta Kreeta Onkelin Ilonen talo teki saman asian jotenkin raikkaammin. Sikaloista jäi päällimmäiseksi ehkä lievä ahdistus ja hämmennys. Mietin kirjaa lukiessani koko ajan, kuinkahan paljon se muistutti sisareni lapsuutta. Samaa lapsuuttahan me elimme, mutta yhdeksän vuoden ikäerosta johtuen hieman eri aikaan. Jatkan Pirjo Hassisen Voimanaisilla ja Polkupyörällä ajamisen taidolla ensi alkuun. Jos huomenna paistaa aurinko, karkaan rannalle oppikirjojen kanssa tai mieluiten ilman. Sohvan lukunurkka kutsuu ja mansikat. Holleroijakkaa vaan tästäkin päivästä.

Olen jäänyt Sydämen asiaa sarjaan pahasti koukkuun. Nauhoittavan digiboksini ansiosta katson sarjaa viiveellä. Ei meinannut uni tulla, kun Steve kuoli eilen. Perkele, kun tappavat kaikki ihmiset joihin sarjassa kiintyy. Tekisi mieli kurmoottaa sarjan käsikirjoittajia: ensin koukuttavat eläkeläiset ja työikäiset ja sitten listivät kaikki sarjan mielenkiintoiset tai komeat hahmot vähitellen. Jenny on sekoamassa, Oscar makaa melkein reporankana, Mike hävisi rikospoliisitehtäviin, vaimo läks sitä ennen ja uusikin tyttöystävä hetken lekurina ollut naikkonen otti ja kuoli. Miken tilalle tullut nuori poliisi Tomkin ehti jo potkaista tyhjää ennen kuin synttärijuhlia oli juhlittu. Onneksi Ventressiä ei eläkkeellejäännin myötä kirjoitettu sarjasta ulos. Greengrass hävisi jo aikaisemmin ja taisi kait oikeasti kuolla. Kaveri kertoi. Mutta onneksi David on David ja Vernoniinkin alkaa jo tottua. Kuinkahan Philin ja Ginan suhde oikein etenee? Kun se lapsikin otti ja kuoli. Voi Daniel-parka. En yhtään ihmettele, että ihmisillä menevät faktat ja fiktiot sekaisin, kun minäkin tarvitsen kohta kriisiapua selvitäkseni sarjan katsomiskokemuksista.

Päivitin blogiani, joka lukijakunta ei ole kovin suuri. Kun en mainosta tätä missään enkä kenenkään nimissä. Päivitin helmikuista blogimerkintääni vuodelta 2007. Pidän sivustoani ajan tasalla ja reagoin lukijapalautteeseen, jota tulee viiveellä. Kannattaisi aina mainita joku ihminen nimeltä blogissaan ja tölväistä häntä jotenkin. Ei ilkeästikään, mutta odottaen sitä hetkeä, kun ihminen googlettaa nimensä ja palaa blogini luokse. Jollei hän ole tyytyväinen lukemaansa, sitten se oikaistaan. Mutta mikä on tarinan opetus? Vaikka se, että toimittajiin saat parhaiten yhteyden, kun mainitset hänen nimensä sivuillasi harhaanjohtavasti tai muuten vaan väärin perustein. Hän palaa oikaisemaan asiavirheet ihan itse. Mutta jos lehteen painetaan virheitä, ne ovat ja pysyvät. Harmi väärinymmärretyille. Oikaisuja odotellessa.

Itsekin googletan tasaisin väliajoin nimeäni ja lasken pikku kirjaani, montako merkintää löytyy. Jollei löydy tarpeeksi, kirjoitan omaan blogiini tuhat kertaa nimeni ja lähetän nimeni monistuneena maailmalle. Höpöhöpö. Tätä se auringonpuute ja klassisen kanavan kuuntelu teettävät.

Söin eilen lihaa ja vatsa tuli kipeäksi, mutta vasta viiveellä eli tänään. Vessalukemisena avasin juuri Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseistä kohdan, jossa kerrotaan siitä, miten haarukka ja veitsi ovat hirveitä joukkotuhoaseita. Onneksi en syönyt eilen bambia enkä hänen äitiään. Erityisesti odotan lukua hulluista ämmistä ja Mikä minua ei miellytä. Muuten olen sitä mieltä, että lukeminen todella kannattaa aina ja tulee torilla notkumista halvemmaksi. Öky-kirjan haen kirjastosta, kunhan minulla on Sampolaa kohti asiaa. Aamutelevisio mainosti ökyä siihen malliin, että onhan se luettava.

Olen myös lukenut muita kirjoja. Sunnuntaina keikkamatkalta Helsingistä palatessani olin niin epätoivoinen, että olin Sauli Niinistön Viiden vuoden yksinäisyyden pokkarina. Maailmankirjallisuudessa yleensä sadan vuoden yksinäisyys on se, joka lasketaan. Mutta Suomessa pääsee jo julkaisemaan viidenkin vuoden harhailun jälkeen. Pääsisinkö kirjoittamaan sen haluamani kirjan, kun olen ollut palkkatyön ulkopuolella kolme vuotta? Kirjan nimihän voisi olla: Ei päivätöissä kolmeen vuoteen.

Niinistön kirjan ohessa luin Kaarina Davisin Rankka kutsumus- sairaanhoitajan päiväkirja. Oli sen verran vaikuttavaa tekstiä, ettei tee mieli sairastaa. Sairaanhoitaja itsekin vaihtoi sairaanhoitajan työnsä luontoyrittäjän pitkään mutta kapeaan leipään. Enpä tosin päässyt tänäänkään Pilatekseen, kun hoidin pankki- ja vakuutusasioitani Tammelassa 2,5 tuntia. Hyvästi jäät kohta Sampo. Sinusta ei jää kuin nimi muistokirjoihini ja ehkä pankkikirjoihini myös. En tee vaihdosta mitään sen isompaa numeroa, eivätköhän he pankissa mahda huomata, kun rahat siirtyvät toiseen pankkiin.

Ja tänä iltana Teerenpeliin, jos vatsa kestää! Holleroijakkaa.

Paistan kaalilaatikkoa, koska Martat neuvovat sen olevan halpaa. Lisäksi se on pahaa ja pierettävää. Halpuudestakaan en tiedä. Kaalia hakiessa torilta istuin tapojeni mukaan kalliilla sämpyläkahvilla, ostin pullaa pakkaseen, mansikoita naposteltavaksi ja muuta pientä ja halpaa. Eurot hävisivät kuin tuhka tuuleen, jotta totta on kaikki se, mitä inflaatiosta puhutaan.

Kun helteet eivät helli, voi mainiosti istua koneella ja vertailla vaikka vakuutuksia. Se on niin tylsää puuhaa, että tuntee itsensä ei enää edes keski-ikäiseksi, vaan kuolleeksi. Soolo etenee jotenkuten päivä kerrallaan, mutta hiljaa hyvä tulee, kuten sanotaan. Papereitten aiheuttama kaaos ei ainakaan pienene ympärilläni, mutta siitä viis.

Tammerfestissä tuli kuultua Chisu, joka yllätti meiningillään ja raikkaudellaan. Hyvä meno lavalla ja hyviä biisejä. Jenni Vartiaista syytettiin Aamulehden arvostelusta siitä, että hän on jo liian hyvä ollakseen totta. Ehkäpä, mutta testosteronipullistelun lisäksi oli virkeää nähdä nuoria ja hyviä naisesiintyjiä, jotka saavat jengin mukaansa. Paitsi tamperelaiset miehet eivät osanneet heitellä boxereitaan oikeassa kohdassa. Mutta reisien hakkaaminen tuntui humalassa luonnistuvan.

Vakuutussopimusten ikkuna jäi alavalikkoon auki. Siinä lukee: Aikuisten turvat. Juu sellaiset juuri minunkin tekisi mieleni tänään ottaa. Menen työpalaveriin Virtapankkiin ja voi olla, ettemme pitäydy vain ruokailupuuhissa. Mutta huomenna pitää olla ilman silmäpusseja virkeänä valokuvauksessa.

Ja Edinburghin Fringe-festivaali lähestyy. Ihanaa. Kun teen kirjoitushommia kuukauden ahkerasti, voin palkita itseni omatoimiretkellä Skotlantiin, kuuden sooloesityksen seuraamisella ja sitä rataa. Skottiviskit, single maltit namnam. Ja oluessakaan ei varmaan ole mitään vikaa. Ei tämä sittenkään ole paskempi kesä, vaikka säät pistävät ihmisen tekemään muuta kuin ottamaan aurinkoa ja uimaan. Esimerkiksi pakkaamaan kuntosalilaukun ja jättämään sen huoneen nurkkaan aina silloin, kun rynnistänkin torikahville mummojen juttuja kuuntelemaan.

Kulttuurikahvila Herttassa outo mies kysyi minulta, mitä opin Espanjassa Parantavan teatterin kurssilta. Täytyi miettiä hetki, sitten totesin, että kolme asiaa. Muistin kaksi ensimmäistä heti kättelyssä eli rakkauden ja taiteen, mutta kauneutta piti vähän miettiä. Johtunee siitä, että panostan itse siihen sisäiseen kauneuteen enimmäkseen. Kun ulkoinen vähenee, niin panostuksen kohde kääntyy puhujan sisälle, sisäänpäin lämpiäväksi ja sisäiseksi kauneudeksi.

“Puuhaan” sooloa. Minulla on jo ohjaaja ja tuottaja. Muusikkoa en saanut kiinni. Minulla on teokselle nimi Saa fAnittaa ja hihasta reväistyt esiintymispäivät, joita en vielä julkaise. Minulla on tila ja ehkä kohta muusikkokin, jos saan hänet kiinni. Minulla on myös epälehdistötiedote, jonka kirjoitin juhannuksen jälkeen. Minulla on myös aika valokuvaajalle ja treffit nettisivujen tekijän kanssa. Olen lähtenyt oikeista asioista jälleen kerran liikkeelle. Jo aikaisemmin sain palautetta kollegoilta nettisivujen flyereita jakaessani, että et ole sitten ajatellut panostaa esityksesi sisältöön. Nytkin puuttuu vain substanssi, juttu ja sisältö.

Nykyajan trendihän on se, että julistaa aikomuksensa kirjoittaa kirja. Julistan aikomukseni kirjoittaa sooloesitys. Ajatus ei ole uusi, vaan päässä muhitettu jo viime vuodesta asti. Jos esitys ei koskaan valmistu, myyn silti lippuja esitykseen ja veivaan Keisarin uusia vaatteita. Tuskin kukaan huomaa mitään eroa valmiin ja valmistumattoman esityksen välillä. Niin tyylipuhtaasti aion huijaukseni toteuttaa, että vain taiteen asiantuntija huomaa eron valmiin ja tekemättömän esityksen välillä. Joku saattaa Kummeli-tyyliin todeta nurkasta: tää esityshän on ihan perseestä. Voin lavalta kommentoida: erittäin hyvin sanottu siellä takarivissä. Jo nyt esityksestäni huhutaan ja soolostani on jo ennen sen valmistumista sanottu.

• “Tätä sooloa emme todellakaan osanneet odottaa”
• “Hauskinta, mitä Juupajoelta on tullut sitten Kauko Helovirran jälkeen”
• “Luulin, että kyseessä on Ari Koivunen, mutta petyin”

Olkaahan varuillanne ja seuratkaa pylväsilmoittelua. Joku päivä koira voi pissiä jalkoihinne ja pissiruikaus voi sisältää viestejä Isolta A:lta.

Olen ollut sekaisin siitä asti, kun palasin Tianista. Matkan rasitus ja kurssin intensiivisyys tulivat jopa pamahtivat kehoon hirvittävänä uupumuksena. Olen nukkunut ja valvonut. Nyt pitäisi päästä takaisin arkeen esim. menemällä tänään keikalle. Uusia juttuja pitäisi mennä treenaamaan huomenna Artturiin. Pitäisi kirjoittaa ja lukea. Lukea ja kirjoittaa. Kaikkea mahdollista: kurssikirjoja, romaaneja, runoja. Pitäisi kirjoittaa sooloa, tenttivastauksia, tarjouksia ja muuta paperibyrokratiaa.

Suomessa oli kylmä, kun palasimme. Eilen oli helle ja pää meni heti kuumuudesta sekaisin. Yritän ehtiä torille ennen kuin lähden Parkanoon. On taas edessä vähän erilainen stand up-hahmokomiikkakeikka, joten jännitän sitä ihan simonena. Haluaisin lähteä Edinburghin festareille elokuussa, kuten moni muukin koomikko. Joutuisin matkustamaan yksin, kun muiden matkapäivät eivät sovi mulle. Lennot ovat kalliita ja aikaavieviä. Aikaa ei ole paljon ja rahaa palaa. Olisi kiva nähdä naisesiintyjien soolojakin ainakin 2-3. Päässä pyörii kaikkia asiat, jotka pitää ratkaista. En ratkaise niitä tänään, vaan huomenna -manana- tai ensi viikolla.

Yritän samaan aikaan nauttia Suomen kesästä. Leikin, että lomailen ja teen töitä samaan aikaan. Vain mielikuvitus on rajana siihen puuhaan.

Odotan etelän lämpöä niin paljon, että en saanut nukuttua viime yönä ja heräsin aamuviideltä tilittämään naamakirjaan, etten saanut nukuttua viime yönä ja että heräsin aamuviideltä tilittämään sitä naamakirjaan. Kello on nyt jo niin paljon, että Teemalla pyörii melkein yhtä huono elokuva kuin Visa Mäkisen tuotanto. Legendaarinen leffa esittelee ainakin elävän Irwinin ja vieläkin elävän Katri-Helenan.

Syksyn keikkoja putoilee hiljalleen kuin hiutaleita, mutta hiljaa hyvä tulee. Huomenna minun pitäisi olla johonkin aikaan Tianissa Neijingin koulussa jo meditoimassa hyvää kyytiä. Pelottaa se, että onko sänky huono, onko tyynyssä täitä, ymmärränkö ohjeita englanniksi tai espanjaksi, onko ruoka hyvää (tai pikemminkin saanko sitä riittävästi, sillä syön myös huonoa ruokaa). Omat pussipuurot, pähkinät, karkit ja purukumi eivät riitä koko viikoksi. Sen sijaan vaihtovaatteita olisi pienelle pakolaisseurueelle. Ketähän varten sitä aina pakkaa roinaa liikaa? Varsinkin kun ei ole menossa millekään aurinkolomalle, niin kuka meitä siellä koulussa edes katsoo. Nobody.

Menen sohvalle hetkeksi tärisemään. Koska olen herännyt viideltä, kuten kaikki muistavat, minua väsyttää jo melkoisesti. Mutta kyyti tulee vasta vartin yli yksi. Uskaltaisikohan juoda vielä toisen kaljan, että jaksaisi valvoa? Bussissa voi nukkua, jos pystyy, lennolla voi nukkua, jos pystyy ja elämässään voi nukkua vaikka onnensa ohitse. Moni on nukkunut. Toivottavasti Suomessa on taas lämmin, kun palaan.

Linnut sirkuttavat jokseenkin sekopään kuuloisia ikkunan takana. Ei tarvitsisi. Olen maanantaiaamun tukkoinen. Istun koneella, mutta päässä ei liiku mitään. Sormissa liikkuvat näppäimet. Espanjan matka lähestyy ja kolea Suomen sää ei haittaa, kun tietää pääsevänsä lämpöön. Parantavan teatterin kurssi odottaa Tianissa juhannuksen jälkeen. Tänään taas odottaa hammaslääkäri Tammelassa 11 kk:n jonotuksen jälkeen. Toivottavasti molemmista selvitään hengissä.

Tiedustelin jo eilen Artturin heinäkuun treeniklubista. Se pidetään. Yritän motivoida itseäni treenaamaan, joten lupauduin sinne 6.7. Tule sinäkin. Kirjoittaa pitäisi: oppimistehtäviä, projektinhallinnan avoimia etätehtäviä, sooloa, työkkärin ilmoituslappuja, palkkakuitteja, päiväkirjamerkintöjä, muistiinpanoja organisaatiopsykologiaa käsittelevistä kirjoista. Motivaatiota ja intoakin on, mutta energiaa ei riittävästi. Tällä hetkellä. Mennäkö chiballiin, pyöräilemään vai kävelemään? Vai suoraan torille pullakahville. Annan itselleni mahdollisuuden valita. Menen pohtimaan tätä eksistentiaalista ongelmaa sohvannurkkaan hetkeksi ja kirjoittamaan Julia Cameronin suosittelemia morning pages-harjoituksia eli aamusivuja. Ei aamusiivuja kalpeisiin kasvoihin, koska ne nautitaan suoraan lasista. Eilen olisi tehnyt mieli hukuttautua lasien syövereihin edes hetkeksi ja juhlistautua. Tuli tasan kolme vuotta täyteen siitä, kun lähdin Elisasta. Ero on nyt lusittu. Pitäisikö hakeutua TeliaSoneralle. Juu ei.

Lapsikin näkee jo otsallaan, mistä koululuokkakeskustelussa on kysymys. Olin Hyvinkäällä 14.5.2008 Koulut kuntoon -teemaillassa. En tosin saanut Aamupostiin mainintaa itsestäni, mutta se saattoi johtua pelkästään siitä, että kutsuin toimittajia jehovantodistajiksi. Sanoin, että liikkuvat siksi pareittain kuin poliisit, koska vain toinen osaa lukea ja vain toinen kirjoittaa. Sen siitä nälvimisestä saa. Mutta asiaan. Tässä kirjoitus.

“No, useimmille nuorille koulu on laitos, jonka opettajat pirullisesti (sisäisesti) nauraen kiduttavat oppilaita erilaisilla päähänpistoillaan. No kun asiaa tarkemmin miettii ehkä näin ei olekaan. Koulu ON hyödyllinen paikka, jossa voi oppia asioita. Tosin opettajat ovat liian tiukkoja ja nipottavat heti pienestäkin säännön rikkomisesta (yllättäen niille maksetaan siitä)

Ainakin omassa koulussani suositaan kierrättämistä, joka on tietysti sitä, että esim. kuudennen luokan uskonnon kirjat on painettu vuonna 1995. Toki uusiakin kirjoja on, mutta tietenkin vanhassa vara parempi. Sama juttu esim. jos liima loppuu, pitää lainata kaverin liimaa. Sitten kun koko luokalta on käytetty liimat jatketaan lainaamista viereiseen ekaluokkaan ja seuraavaksi eskarien puolelle. Käytännöllistä eikös?

Koulukiusaukseen ei puututa kouluissa lähes ollenkaan. Opettajat katsovat “pienimmät” teot läpi sormien. Vasta kun oppilaat tulevat yltä päältä veressä sanomaan opettajalle “mua kiusataan”, opettaja saattaa puuttua asiaan. Kiusaaja lähetetään rehtorin kansliaan kuulemaan kunniansa. Toisin sanoen kahvia ja pullaa syövä rehtori kertoo oppilaalle, että niin ei saa tehdä ja pyytää häntä poistumaan, että saa itse jatkaa tietokoneella pornosivujen selaamista.

Koulun huolto on myös aika vähäistä. Suurin osa yläkerran katoista vuotaa läpi, kolmosten katto romahti viime viikolla. Vessoissa lukot ovat rikki, joten on ihan sama käytätkö vessaa, vai menetkö pihan pusikkoon hädälle. Joka päivä tulee joku oppilas kyynel silmässä selittämään opettajalle, miten hän vain rauhallisesti sulki luokanoven ja se irtosi saranoiltaan ja kaatui ohikulkevien kutosten päälle. Ja mistäs tuo meteli kuuluu? Ahaa portaat sortuivat jälleen.

Ruokala on kyllä ankein kaikista. Ala-asteella on vielä pakkoruokailu ja terveydenhoitaja on ylikuormittunut ruokamyrkytyksen saaneista oppilaista. Keittäjät tekevät joka kolmas päivä lakon liianvähäisen palkan takia ja oppilaat saavat syödä likaisilta lautasilta kolme päivää vanhaa ruokaa. Jos on jotain liharuokaa koko ruokala on pakko eristää verenhimoisten rottayhdyskuntien takia, jotka majailevat koulun alla. Ruokalassa yli puolet tuoleista on rikki ja pöytiä on jäljellä kaksi. Usein oppilaat syövätkin lattialla.

Olen käynyt kerran opettajanhuoneessa, josta kiertää paljon huhuja. Ne eivät tietenkään pitäneet paikkaansa. Opettajan huone on loistelias ja siellä on kullatut lattiat. Vessa on minun kotini kokoinen ja siellä on poreallas ja baaritiski. Yhdellä nurkkapöydällä on monta monistepinoa, joita opettajat ottavat mukaansa ja jakavat oppilaille. Opettajanhuoneessa on myös pieni koppero, jossa on mm. peukaloruuvit ja venytyskone, tottelemattomia oppilaita varten. “

12 v. Kaarina 6B Pohjois-Hervannan alakoulu. Sai stipendin koulun päättäjäisissä siirtyessään yläkouluun.