Kesä meni, mutta Teatterikesä tuli
Keskiviikkona, 6. Elokuuta 2008Eilen jäi Teatterikesässä katsomatta Vanhan Jukon Likainen sukka. En tiedä vielä, mitkä kaikki esitykset jätän tänään väliin. Ehkä kipaisen Telakalle viideksi kuuntelemaan Miisa, tuu ikkunaan - uutta draamatuotantoa olevaa tekstipläjäystä ja jatkan siitä Legioonateatterin Eteiseen. Siinä saattaakin olla tämän kesän saldo. Perjantaina on keikka Porvoossa ja havahduin tänään siihen, että jossakin vaiheessa pitäisi varmaan tehdä Projektinhallinnan lopputehtävä. Kas kun se pitäisi maanantaina jättää. En ole asentanut koneeseeni vaadittavaa ohjelmaa vielä, mutta työn alla sekin.
Aika rientää päivittäin ja kalenterissa sitä rataa, että pelottaa. Sain eilen flyerit, jotka pitäisi lähettää painoon. Teatterikesässä ehtisi jo vähän jakaakin mainoksia. Jos vaikka joku innostuisi. Flyer ja/tai kuva siinä on hyvä. Taisin saada sillä eilen keikankin. Joten kiitokset kauniit tekijöille L ja O. Molemmat saavat työpanoksestaan tosin rahaa, mutta silti. Ilman minun henkevää ja lihallista läsnäoloani, he eivät olisi ikinä kyenneet mahtisuorituksiinsa ja vaativiin ponnistuksiinsa. Tänään tajusin, että olen sopinut päivät kysymättä muusikolta mitään. Ups. Hollola, onkohan meillä jo ongelma? Tai montakin. No puhumalla asiat selviävät, jos uskaltaa ottaa vakavat aiheet ajoissa puheeksi.
Mitäs muuta? Kylmä tuli. Olisin mielelläni käynyt uimassa toisenkin kerran Näsijärvessä tänä kesänä, mutta ehkä se on liikaa toivottu. Teatterikesän stand uppeja saatan käydä pongaamassa huomenna, jolloin onkin tapahtumien yö. En ole moisesta niin kovin innostunut, kun yritän viettää alkoholirajoittunutta elämää. Ei jaksa heilua selvinpäin. Ja vähintään kolmen tunnin matkustus suuntaansa perjantaina keikalle tekee varovaiseksi. Pääsen Porvoossa kartanoon, mutta ei tällä kertaa Haikon kartanoon. Siitä paikasta minulla onkin kirveleviä kokemuksia.